
|
Mukanetin toiminnan aloittaja,mahdollistaja ja
innoittaja
Heikki Pettilä on poissa.
Heikki sai 11 vuotta
sitten ajatuksen seniori-ikäisten kouluttamisesta ATK:n
saloihin. Hän kysyi Mummonkammarista,
löytyisikö asiasta
innostuvia. Lehti-ilmoituksen jälkeen paikalle tuli
yli 80 kiinnostunutta, niin kiinnostunutta, että
lähes kaikki lähtivät ensimmäisille
Pelko pois kursseille. Heikki ei ollut tavallinen kurssittaja vaan
hän huolehti opiskelijoistaan kurssin jälkeenkin. he
kokoontuivat säännöllisesti
kyselemään atk ongelmistaan
Viiden innostavan vuoden jälkeen tarvittiin jo
yhdistystä jäsentämään
toimintaa ja vain yhdistys voi anoa rahallista tukea. Niin Heikin
vahvalla panostuksella perustettiin vuonna 2000 Atk Seniorit
Mukanetti ry. Heikin
järjestämänä Mukanetti siirtyi
Mummonkammarista toimimaan Heikin ATK- Opisto Hepin tiloihin
ja nyt olemme opiston naapurina. Mukanetin tavoitteena on
antaa yli 50 vuotiaille mahdollisuus oppia kansalaisten tarvitsemat
perustaidot tietotekniikan hallinnassa. Tässä Heikki
kouluttajana on ollut korvaamaton. Heikillä oli kyky opettaa
meitä ikääntyneitä meidän
vaatimaan tahtiin, kerraten ja kannustaen. Luokassa oli lämmin
huumori, jossa voi vapaasti esittää
kysymyksiä ja pyytää lisäapua jos
tarvitsi.
Oppija sai apua luokassa olevilta vertaistuutoreilta. On huomattava,
että työskentely vertaistuutoreiden avulla on
myös taitolaji, joka oli Heikin hallussa. Heikin opetuksen
kautta tuhannet seniorit ovat saaneet atk taidot haltuunsa.
Heikin aloitteesta aloitettiin vertaistuutor koulutus. ATK opiston
myötä saimme käytöömme
myös tietotekniikan kouluttaja Mikael Surakan palveluita.
Nyt Mukanetissa toimii 49 aktiivista vertaisohjaajaa; kursseilla ,
nettipisteissä, puhelimitse, asiakkaiden kotona ja autamme
myös kännykän
käytössä. Tämä on
ainutlaatuista Suomessa ja ehdottomasti parasta tämän
alan toimintaa maailmassa.
Heikin nukuttua pois olemme aivan orpoina. Olemme tosin jo
vakiinnuttaneet tomintamme, meillä on toiminnanjohtajamme
Eija-Riitta Kortesluoma, joka on kasvanut Heikin opissa.
Meillä on edelleen ATK opisto tukenamme Heikin
valittua itselleen hyvän seuraajan. Heikki huolehti muutenkin
Mukanetista loppuun saakka. Koemme, että olimme
hänelle tärkeitä.
Me tulemme kaipaamaan Heikkiä valtavasti. Hän
esimerkkinsä velvoittaa ja kannustaa meitä jatkamaan
hänelle tärkeää toimintaa
entistä pontevammin. Haluamme
säilyttää leppoisan ilmapiirin, paikan jonne
on hyvä arankin aloittelijan tulla.
Ajatelkaa miten merkittävää toimintaa yhden
ihmisen aloitteellisuus saa aikaan, kun on kykyä ja intohimoa
kuten Heikillä.
Kiitos Heikki, että olit olemassa.
Maija-Liisa Strom
puheenjohtaja
ATK Seniorit Mukanetti ry
Takaisin
© 2008Mukanetti
|