|
|
Mukanetin toiminnan aloittaja, mahdollistaja ja
innoittaja
Heikki Pettilä on poissa.
Heikki sai 11 vuotta sitten ajatuksen
seniori-ikäisten kouluttamisesta ATK:n saloihin. Hän kysyi
Mummonkammarista, löytyisikö asiasta
innostuvia. Lehti-ilmoituksen jälkeen paikalle tuli yli 80
kiinnostunutta, niin kiinnostunutta, että lähes kaikki lähtivät
ensimmäisille Pelko pois kursseille. Heikki ei ollut tavallinen
kurssittaja vaan hän huolehti opiskelijoistaan kurssin
jälkeenkin. he kokoontuivat säännöllisesti kyselemään atk
ongelmistaan
Viiden innostavan vuoden jälkeen tarvittiin jo yhdistystä
jäsentämään toimintaa ja vain yhdistys voi anoa rahallista
tukea. Niin Heikin vahvalla panostuksella perustettiin vuonna
2000 Atk Seniorit Mukanetti ry. Heikin järjestämänä Mukanetti
siirtyi Mummonkammarista toimimaan Heikin ATK- Opisto Hepin
tiloihin ja nyt olemme opiston naapurina. Mukanetin tavoitteena
on antaa yli 50 vuotiaille mahdollisuus oppia kansalaisten
tarvitsemat perustaidot tietotekniikan hallinnassa. Tässä Heikki
kouluttajana on ollut korvaamaton. Heikillä oli kyky opettaa
meitä ikääntyneitä meidän vaatimaan tahtiin, kerraten ja
kannustaen. Luokassa oli lämmin huumori, jossa voi vapaasti
esittää kysymyksiä ja pyytää lisäapua jos tarvitsi.
Oppija sai apua luokassa olevilta vertaistuutoreilta. On
huomattava, että työskentely vertaistuutoreiden avulla on myös
taitolaji, joka oli Heikin hallussa. Heikin opetuksen kautta
tuhannet seniorit ovat saaneet atk taidot haltuunsa.
Heikin aloitteesta aloitettiin vertaistuutor koulutus. ATK
opiston myötä saimme käytöömme myös tietotekniikan kouluttaja
Mikael Surakan palveluita.
Nyt Mukanetissa toimii 49 aktiivista vertaisohjaajaa; kursseilla
, nettipisteissä, puhelimitse, asiakkaiden kotona ja autamme
myös kännykän käytössä. Tämä on ainutlaatuista Suomessa ja
ehdottomasti parasta tämän alan toimintaa maailmassa.
Heikin nukuttua pois olemme aivan orpoina. Olemme tosin jo
vakiinnuttaneet tomintamme, meillä on toiminnanjohtajamme
Eija-Riitta Kortesluoma, joka on kasvanut Heikin opissa. Meillä
on edelleen ATK opisto tukenamme Heikin valittua itselleen
hyvän seuraajan. Heikki huolehti muutenkin Mukanetista loppuun
saakka. Koemme, että olimme hänelle tärkeitä.
Me tulemme kaipaamaan Heikkiä valtavasti. Hän esimerkkinsä
velvoittaa ja kannustaa meitä jatkamaan hänelle tärkeää
toimintaa entistä pontevammin. Haluamme säilyttää leppoisan
ilmapiirin, paikan jonne on hyvä arankin aloittelijan tulla.
Ajatelkaa miten merkittävää toimintaa yhden ihmisen
aloitteellisuus saa aikaan, kun on kykyä ja intohimoa kuten
Heikillä.
Kiitos Heikki, että olit olemassa.
Maija-Liisa Strom
puheenjohtaja
ATK Seniorit Mukanetti ry
Takaisin |
|