|
|
|||||||||||||
|
Säännöt1. Yhdistyksen nimi ja kotipakka 2. Tarkoitus Yhdistys seuraa tietotekniikan kehitystä ja välittää siitä tietoa jäsenkunnalle sekä pyrkii vaikuttamaan siihen, että ikääntyvien tarpeet otetaan huomioon koulutuksessa ja ohjelmien sekä atk-laitteiden ja -ohjelmien suunnittelussa. Yhdistys toimii tietotekniikan harrastajien yhdyssiteenä ja antaa heille mahdollisuuden vaikuttaa edellä mainittujen tavoitteiden toteuttamiseen. 3. Toimintamuodot
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi omistaa kiinteää tai irtainta omaisuutta, ottaa vastaan lahjoituksia ja testamenttejä sekä periä jäsenmaksua jäseniltä 4. Jäsenet 5. Jäsenen eroaminen tai erottaminen Hallitus voi erottaa jäsenen, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksun maksamatta tai muuten on jättänyt täyttämättä ne velvoitteet, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään, yhdistyksessä tai sen ulkopuolella vahingoittanut huomattavasti yhdistystä tai ei enää täytä yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja 6. Jäsenmaksu 7. Hallitus Hallituksen puheenjohtajan toimikausi on vuosikokouksien välinen aika. Hallituksen varsinaisten jäsenten ja varajäsenten toimikausi on kaksi peräkkäistä vuosikokousten välistä aikaa. Hallituksen jäsenistä kaksi ja varajäsenistä yksi on vuosittain erovuorossa. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuolelta sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan ja hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun puolet sen ja lisäksi puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä. Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. 8. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen 9. Tilikausi ja tilintarkastus Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. 10. Yhdistyksen kokoukset Ylimääräinen kokous
pidetään, kun yhdistyksen kokous niin
päättää tai kun hallitus katsoo
siihen olevan aihetta tai kun vähintään
kymmenesosa Kokous on pidettävä kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle. Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella yksi ääni. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä, ellei säännössä ole toisin määrätty. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. 11. Yhdistyksen kokouksen koollekutsuminen 12. Vuosikokous
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokoukseen käsiteltäväksi, hänen on ilmoitettava siitä hallitukselle ennen vuosikokouksen ajankohtaa. 13. Sääntöjen
muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkautumisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.
© 2008 Mukanetti |