Mukanetti logo




Elisa


OLIN UUTTA OPPIMASSA

Minä tyttö tylleröinen
akka paksu palleroinen
päätin nyt uutta osata
tutustua tietsikkahan.

Mukanettiin askel kulki
" Pelko Pois " on kurssi oiva
rakennettu se minulle.
Mietin siinä mennessäni
miten oppia osaisin.

Kertyi meitä suuri joukko
yksin laskein kaksi nolla:
Oli Tuula, Ulla, Seppo,
Jussi, Vilho ja Helena
Oli Kyllikki ja Raimo
mukana joukossa kovassa
Vesa, Raili, Raija, Pauli
Oli Emilia, Terttu, Pirkko,
Laila Maisa, Anja-Liisa
ynnä Kaarina, minäkin.
Siinä Pelko Pois - porukka.

Ensi päivän päättyessä
mieli mustana murehti:
Voi miten voikin olla polla
kuin lumiukko kuutamolla
Tuli tieto, pois puhaltui
tuulena korvissa suhahti.

Tiedot antoi Anne-ope
heijasti ne kaikkein nähdä
seinälle luettavaksi
Samat antoi korvin kuulla
selostaen selkeästi.

Meidän vertaistutorimme
Kaarina ja Arja kulki
oppikeppi koprassansa
toisen luota toisen luokse:
Paina tuosta, ei ei siitä,
vielä kerran ja odota!

Trio siinä rautahermo
kesti meidän sohlaamiset
Neuvoi kerran, neuvoi toisen
neuvoi kohta kolmannenkin.
Eikä kuultu moittimista,
meille kahvitkin he keitti.

Oivallettiin ohjelmia
Tutut nyt Word ja Windows
-lisäoppi paikallansa.
Piirrettiin me Paintillakin
kukin piirsi kuin halusi.

Lähetettiin sähköposti,
kirje kurssikaverilla,
mukaan piirros liitettynä
open neuvot muistettihin:
Ei saa olla ääkkösiä
pois poista välilyönnitkin!

Iloksemme Internetti
meille julkitoi salansa:
Osoitteita katseltihin
käytiin Mummon kammarissa,
Mukanettiin poikkesimme.
Eri maiden tunnuksia
nyt me tiedämme olevan.
Pankit, lehdet, vielä muutkin
vaativat salasanoja.

Näin on tässä nyt jokunen
tiedonmuru kurssiltamme.
Vielä on paljon oppimista,
on asioita kerrattava.

Voimme nyt yhdessä todeta
niin kuin kansa ennen muinoin:
Ojaan ei se oppi kaada
eikä tieto tieltä työnnä!

Syksyllä me taaskin uutta
täällä oppia otamme.
" Ahaa! Pelko Pois " on kurssi
elokuussa alkamassa.
Sinne, sinne me tulemme.
Tulee meistä mestareita
uuden tiedon tantereille
opinmaille autuaille!!!

Annikki Järvinen
Pelko Pois-kurssilla
7.5-17.5 2001 Mukanetissä


Takaisin
© 2007 Mukanetti